Siirry sisältöön

Nuorten digitaaliset tukipolut – 3X10D

Jotta nuoret ja nuorten tukipalvelut voisivat kohdata paremmin.

Mitä

Tutkimuksen ja kehittämistyön valossa tiedetään, että nuorten tarpeet ja palvelut eivät kohtaa ja nuorten palvelut näyttäytyvät nuorille pirstaleisina. Tarpeet ulottuvat usein monelle eri elämänalueelle, eikä nuori itse usein tiedä, mistä suunnasta lähtisi hakemaan apua.

Kehitämme Nuorten digitaaliset tukipolut -hankkeessa digitaalisen Zekki-itsearviointitestin, jonka avulla nuori voi arvioida elämäänsä 10 elämänalueen kautta. Itsearvion jälkeen nuori saa palautteen sekä vinkkejä omaan tilanteeseensa sopivista palveluista. Testi perustuu 3X10D-elämäntilannemittariin.

Itsearviointitestin rinnalla kehitämme nuorilähtöistä digitaalisen palveluohjautumisen alustaa, joka toimii asuinpaikasta riippumatta. Alustan avulla voidaan vahvistaa nuorten tietoa tukipalveluista ja tukea ohjautumista tarkoituksenmukaisen tuen piiriin oikea-aikaisesti. Lisäksi alustalla tarjotaan nuorille useiden eri järjestöjen tukipalveluja.


Miten

Kehittämistyötä tehdään yhdessä nuorten, nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten sekä nuorille palveluja tarjoavien järjestökumppaneiden kanssa. Yhteiskehittäminen mahdollistaa nuorilähtöisyyden, erityistä tukea tarvitsevien nuorten tavoittamisen sekä monialaisen asiantuntijuuden yhdistämisen. Hanketta tukee 19–31-vuotiaista nuorista koostuva ohjausryhmä.


Kenelle

Zekki-itsearviotesti ja digitaalisen palveluohjautumisen alusta on suunnattu 15–25-vuotiaille nuorille. Hankkeessa pyritään löytämään ratkaisuja kaikille nuorille, mutta erityisenä painopisteenä on pyrkiä vastaamaan ehkäisevästi tällä hetkellä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien nuorten tuen tarpeisiin.

 

Milloin

Zekki-itsearviotesti julkaistiin tammikuussa 2021. Jatko-ohjautumisen prosessia kehitetään vuoden 2021 aikana yhdessä kehittämiskumppaneiden kanssa sekä suunnitellaan ja luodaan palveluohjautumisalustaa. Alustaa pilotoidaan mm. Oulun kaupungin nuorille suunnatussa verkkosivustossa.

Vuonna 2022 levitetään itsearviotestiä ja palveluohjautumisalustaa eri järjestöjen ja kaupunkien sivustoille sekä kehitetään jatko-ohjautumisen prosessia edelleen. Hankkeen toiminta-aika on 1.4.2020–31.3.2023.

 

Tekijät ja yhteistyökumppanit

Diakonia-ammattikorkeakoulun asiantuntijat johtavat ja koordinoivat kehitystyötä, jota tehdään yhdessä vertaiskehittäjiksi palkattujen nuorten, hankkeen nuorista koostuvan ohjausryhmän, Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden, Oulun kaupungin, järjestökumppaneiden ja Ohjaamojen kanssa.

Kehittäjäkumppaneina ovat mukana Mieli ry, Takuusäätiö, Martat, Väestöliitto, NAL ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten Ystävät ry, Mannerheimin lastensuojeluliitto ry, Diakonissalaitoksen Vamos, Yeesi ry ja HelsinkiMissio. Tietoja kehittäjäkumppaneista lisätään sitä mukaan kuin yhteistyökuviot varmistuvat.