Siirry sisältöön

Irti pärjäämisen pakosta

Kuvassa on kuvitteellisen Ernon tarvitsemat tukipolut liiallisen stressin ja tunnetason ongelmien ratkaisemiseksi. Kuva on pienoiskuva Ernon tukipolut -kaaviosta, joka löytyy sivulta pdf:nä.

Erno, 23, on oppinut ajattelemaan, ettei tunteista puhuta ja avun pyytäminen on heikkoutta. Miten tämä voisi muuttua?

”Aloitin opinnot korkeakoulussa heti lukion ja armeijan jälkeen. Pidän opiskelusta, harrastan liikuntaa ja toimin opiskelija-aktiivina. Minulla on ystäviä ja tapaan heitä usein. Asun yhdessä tyttöystäväni kanssa.

Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat onnellista aikaa. Vanhempani ovat keskituloisia, ja olen vanhin kolmesta sisaruksesta. Sain harrastusten ja koulun myötä useita kavereita, joista monen kanssa pidän yhteyttä edelleen. Kesätöissä olen ollut 15-vuotiaasta lähtien. Rahoitan opintojani opintotuen lisäksi kesätöistä säästämilläni rahoilla. Myös vanhemmat tukevat minua satunnaisesti.

Välillä stressaan aika paljon, löydänkö hyvän työpaikan valmistumisen jälkeen. Stressaan myös tenttejä ja kesätöiden löytymistä. Silloin syön huonosti ja käytän liikaa alkoholia.

Tunnistan saaneeni lapsuudenkodista mallin, jossa tunteista ei puhuta ja vaikeat asiat lakaistaan piiloon. Tämä tuo välillä haasteita parisuhteeseeni. En silti menisi hakemaan apua. Olen aina ajatellut, että pärjään ja osaan itse hoitaa omat juttuni.”

Ernon tarinaan on yhdistetty aineksia eri nuorten kokemuksista, joita kerättiin Nuorten kevyet palvelupolut -hankkeen työpajoissa syksyllä 2018. Nuorten henkilöllisyyden suojelemiseksi hanke ei julkaise yksittäisten nuorten tarinoita.

 

Tunnetaitoja voi oppia

Kukaan meistä ei ole rikkoutumaton. Tunteista puhuminen ja avun pyytäminen ovat taitoja, jotka voi oppia. Myös yleisiä asenteita tulisi kehittää siihen suuntaan, että tunteiden näyttäminen ei ole heikkoutta.

Tunnetaitojen opetusta alakoulusta alkaen

  • Tunne- ja mielenterveystaidot oppiaineena
  • Vanhemmille koulusta tietopaketti vinkeistä ja menetelmistä lasten kanssa keskusteluun
  • Kotona kerran viikossa juttuhetki tunteista ja tilanteista, jotka olivat stressanneet tai ilahduttaneet

 

Asenteiden haastamista ja välineitä stressinhallintaan

  • Ainejärjestön stressinhallintakurssi opiskelijoille
  • Julkisuuden henkilön luento burnoutista ja elämänasenteen muuttumisesta

 

8 % yläkoululaisista kokee keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa.  (THL, Kouluterveyskysely 2017)

 

Voit ladata käyttöösi pdf-tiedostot Ernon tukipolusta, tarinasta ja ratkaisujen tiivistelmästä.